About us

About us

Ruusa & Sima

" Äiti. Mulla on yks juttu."
Kuinka monta juttua yhden päivän aikana lapset ennättävätkään keksiä ja kertoa.
Kuuntele hetki lasten jutustelua keskenään, vanhemmilleen, kaupan kassalla, joka puolella.
Lasten suut käyvät taukoamatta ja niistä syntyy monia ja taas monia tarinoita ja kertomuksia, kun vain pysähdyt kuuntelemaan.

Ruusa & Sima on tarina kahdesta sisaruksesta, joiden maailman pohjana on lasten tarinat ja hieman hullunkuriset puuhailut.
Kahdestaan Ruusa ja Sima keksii kaikenlaista ponileikeistä pyykkipäivän viettoon.
Hyppää heidän maailmaansa, siellä saa hassutella ja hihitellä!

Ruusa & Sima -vaatteet valmistetaan vastuullisesti Suomessa. Teemme yhteistyötä useamman ompelimon kanssa eripuolella Suomea.
Vaatteissa olevat kuosit ovat kotimaisen kuosisuunnittelijan Wilhelmiina Saarimaan taitavaa käsialaa ja kankaat painatetaan Puolassa laadukkaille vaatetuskankaille.
Kuosilliset trikoot ja joustocolleget omaavat GOTS-standardin, joka takaa luomupuuvillan vastuullisuuden.
Kaikilla käyttämillämme kankailla on Öeko-tex -sertifikaatti, joka takaa kankaiden turvallisuuden, eli kankaissa ei ole käytetty myrkyllisiä aineita.
Vaatteissa käytetyt pesumerkit ja tuotelaput ovat painettu Suomessa ja keinonahkaiset ompelumerkit valmistetaan Euroopassa italialaiselle keinonahalle.

Ruusa & Sima on Ommelkuplan tavaramerkiksi rekisteröity vaatemerkki, joka kulkee Ommelkuplan mukana tapahtumissa sekä somessa. 

Lisäksi Instagramissa on oma sivu Ruusan ja Siman tarinalle: @ruusa.sima.

Ommelkupla

Ompelu on ihanaa! On ihana käyttää värejä, löytää uusia kuoseja, sukeltaa omaan pikkuruiseen ommelkuplaan ja unohtaa ympärillä oleva maailma.  
Antaa koneiden hurista, saksien leikata ja mielikuvituksen viedä.
Kaunis tuotos valmistuu ja sen saa huolellisesti viimeistellä viimeistäkin langan pätkää myöten valmiiksi.

Ommelkupla haluaa, että sinäkin pääset tähän pikkuruiseen kuplaan.

Ommelkuplan verkkokauppa tiiviisti yhdessä sosiaalisen median kanssa, auttaa valitsemaan,
sekä myös näkemään tuotteet erilaisina yhdistelminä ja mahdollisuuksina.
Noutopiste (tällä hetkellä noudot vain erikseen sovittuna) Tampereella ja erilaiset myyntitapahtumat mahdollistavat tuotteiden lähemmän tutkiskelun ja hypistelyn.

Ommelkupla tarjoaa kuplivia kuoseja, jotka on suunniteltu Suomessa Ommelkuplan näköisiksi.
Kankaiksi on valittu laadukkaat ja turvallisiksi standardoidut vaatetuskankaat Euroopasta.
Ompeluharrastaja pystyy viimeistelemään ompelukset  kauniiksi ja ainutlaatuisiksi Ommelkuplan oman tuotannon ompelumerkeillä sekä verkkokaupan ompelutarvikkeilla.
Kaikki Euroopassa valmistettuina, tottakai!
Ommelkuplan kaavat  suunnitellaan kuoseihin sopiviksi ja ne kaavoitetaan ja sarjotaan Suomessa parhaiden ammattilaisten avulla.

Ommelkupla on nuori tekstiilialan perheyritys Tampereella.
Ommelkuplan puhallus alkoi perheenäidin ompeluharrastukseta ja halusta toteuttaa unelmiaan yrittäjänä.
Kun syksyllä 2017 pienelle käsityöyritykselle suunniteltiin logoa yhdessä taiteilijasisaren kanssa, paisui ajatus yrityksestä kuin saippuakupla.
Yhtiökumppaniksi ryhtyi avopuoliso ja pienistä sisaren logoista syntyikin suuria kuoseja ja niin olikin käsityöyrittäjänalku vaihtunut kangaskauppiattareksi ja kangaskauppiaaksi.


Ommelkupla jatkaa kasvua myös Facebookissa ja Instagramissa @ommelkupla.

Hyppää kuplaan!

 

 

Yritys

Syksyllä 2017 meistä tuli Ommelkupla ay.

Ommelkupla on tamperelaisen pariskunnan, Henrin ja Eveliinan, perustama avoin yhtiö.
Henrin tehtävä on pitää yhtiön jalat maassa ja Eveliina varmistaa, että yhtiön pää käy välillä pilvissä.
Yritystoiminta on vastapainoa molemmille varsinaisen hoitoalan ammatin vierellä.
Yrityksen jaloissa pyörii myös kolme tytärtä.

 

Tietoa tuotteista

Kaikki tuotteet on valittu luotettavilta valmistajilta ja toimijoilta.

Oman tuotannon kankaat valmistetaan ja painatetaan Euroopassa myrkyttömille kankaille laadukkaasti ja nykyaikaisesti Öko-tex- ja/tai GOTS –sertifioidusti.

 

Pesuohjeet

Kankaiden ja vaatteiden pesuohje kuosillisille kankaille, jonka olemme saaneet tehtaalta on 40 astetta.
Pese valmisvaate nurinpäin.
Olemme kuitenkin testipesseet satunnaisesti 40 asteessa joitain kankaita, ja nämä ovat sen hyvin kestäneet.

Kulta- tai kimallepainettujen kankaiden pesuohje on hienopesu 40 astetta (osa eristä 30 astetta).
Näille kankaille suositellaan 2-3 pesukertaa erillään muusta pyykistä kimalteen lähdön vuoksi.

Huuteluaineen käyttö voi kadottaa kankaan elastaanisuutta, sitä emme suosittele.
Kankaille ei suositella rumpukuivausta.

Kankaiden ja vaatteiden kutistuvuus on noin 5%.

 

Tilaa_uutiskirje